Sähköveneilijän muistilista

Tässä kirjoituksessa ohjeita ja vinkkejä sähköveneilyyn Skipperin veneillä.
Skipperi
2024-05-03

Sopiva ajonopeus

Sähkövene on suunniteltu kulkemaan omaa runkonopeuttaan pienellä teholla, jolloin sopiva matkavauhti (noin 5 solmua) saavutetaan jo 2-3kW teholla. Nopeuden lisääminen kuuteen solmuun lisää tehon tarvetta huomattavasti, jolloin myös kulutus kasvaa toimintasäteen kustannuksella.

Suosittelemmekin ajamaan 100% teholla (6kW) vain pakottavan tarpeen edessä ja silloinkin hetkellisesti.

Koska sähköveneen matkanopeus on muita Skipperi-veneitä huomattavasti hitaampi on siirtymiin hyvä varata reilusti aikaa.

Veneen lataus

Sähkövene tulee kytkeä lataukseen aina vuoron päätteeksi. Näin voimme varmistaa, että akkujen varaustaso on riittävä seuraavaa vuoroa varten. Latauskaapeli löytyy veneestä ja se tulee aina ottaa mukaan liikkeelle lähtiessä. Veneelle saavuttaessa latausjohto irroitetaan ensin laiturin päästä ja vasta sitten veneen pistokkeesta. Vastaavasti varauksen päättyessä kaapeli kytketään ensin veneeseen ja vasta sitten maapistokkeeseen.

Lähtövalmistelut

Veneen avain löytyy tuttuun tapaan ohjauspulpetin yhteydessä olevasta lukkoboksista. Jotta veneellä pääsee liikkeelle täytyy avaimesta kääntämisen lisäksi kytkeä kaukohallintalaite päälle painamalla siinä olevaa virtanappia muutaman sekunnin ajan. Takaosassa olevasta tavaratilasta löytyy pyöreä virtapainike, jossa palaa sininen valo. Sitä ei tule ilman Skipperin henkilökunnan ohjeistusta painaa.

Koska sähköveneiden moottorissa ei ole trimmiä, ei erillistä potkurikuvaa tarvitse ottaa. Erillisiä, sähkövenettä varten räätälöityjä ohjeita ei ainakaan toistaiseksi sovelluksesta löydy, joten tiukan paikan tullen voit soittaa sovelluksesta löytyvään Fleetin päivystysnumeroon.

Vinkit turvalliseen ajamiseen

Koska sähköveneen ajaminen poikkeaa merkittävästi muista Skipperin yhteiskäyttöisistä veneistä, on etenkin ensimmäisillä reissuilla hyvä muistaa muutama perusasia:

- Sähkömoottori toimii täysin äänettömästi, jolloin voiman annostelu vaatii etenkin satamamanöövereissä hienovaraisia kaasukahvan liikkeitä sekä malttia

- Kaasukahvassa ei ole erillistä kytkintä eri ajosuuntien välillä, joten plotterin sivupalkissa näkyvä vaihdekaavio D - N - R on varmin tapa varmistaa ettei vaihde ole tahattomasti kytkettynä

- Q-24 -sähköveneen pohja on takaosastaan laakea, jolloin rantauduttaessa sorto saattaa olla totuttua voimakkaampaa. Muista siis oikea tilannenopeus, ennakointi ja riittävä turvaväli - etenkin ahtaissa paikoissa liikuttaessa

- Ensimmäisillä kerroilla on suositeltavaa valita sopivan leppoisa sää, jotta veneen ominaisuuksiin pääsee tutustumaan rauhassa

Muuta huomioitavaa

Sähköveneitä ei voi varata koko vuorokaudeksi eikä kahta erillistä varausta voida myöskään yhdistää. Tämä järjestely tehdään, jotta voimme varmistaa akun varaustilan riittävyyden. Aamuvuoro alkaa tuttuun tapaan klo 8.30 ja päättyy klo 16.00. Iltavuoro alkaa klo 16.30, mutta päättyy jo keskiyöllä klo 0.00. Tämä muutos iltavuoroon tehdään, jotta akku ehtii latautua tarpeeksi aamuvuoroa varten.

Järjestämme kauden aikana sähkövenesessioita. Nämä löytyvät sovelluksen Tapahtumat-sivulta.

Lue seuraavaksi

Skipperin lokikirja