Pikku-Leikosaari
Vuosaaren edustalla itäisessä Helsingissä sijaitseva Pikku-Leikosaari on ehdottomasti piipahtamisen arvoinen pieni saunasaari. Matkaa Vuosaaren Skipperi Fleet -satamasta kertyy ehkä 10 minuuttia. Saaren itäpuolella on kaksi poijua ja rantakalliossa kiinnittymiskoukut. Täällä kannattaa valita rantautujaksi joku joka omaa gasellin verta sillä rantakallio on melko korkea ja jyrkkä. Saareen länsi- ja luoteisreunalta löytyy myös hyviä rantakallioita jonne voi kiinnittyä.
Tallholmen
Sipoonselän perukoille sijoittuva Tallholmen sijaitsee n. 10-15km päässä Vuosaaresta. Saaresta löytyy hieno hirsisauna, jonka voi itse laittaa lämpimäksi. Saarella on sadevesiämpäreissä vettä ja Uuvi:n mukaan myös porakaivo, josta saa löylyvedet. Kaivovesi ei ole juomakelpoista. Saaren itäreunalta löytyy muutama poijua ja vesi on kohtuullisen syvää rantaan asti, mutta lähestyminen kannattaa silti tehdä tarkasti. Rannasta löytyy runsaasti kiinnitysrenkaita. Tuulet kannattaa huomioida sillä itänen reuna on hyvin avoin ja isommat mainingit käyvät aika helposti rantaan.
Gåsgrund
Matinkylästä suoraan etelään sijaitsee monille tuttu Gåsgrundin saari. Saari on yksi Espoon kaupungin ulkoilusaarista ja sieltä on mainiot maisemat mihin ilmansuuntaan katseen kääntääkään. Saarella sijaitsee myös "salainen" sauna, joka on saarella vierailijoiden vapaassa käytössä. Sauna on tarinan mukaan alunperin veneilijöiden rakentama ja ollut muutamaan kertaan purku-uhan alla luvattomana. Espoon kaupunki on kuitenkin antanut saunan pysyä paikallaan ja sauna onkin kovassa käytössä. Saareen on helpoin rantautua saaren omaan satamaan itäreunalla. Kiinnittyminen tapahtuu poijuihin. Saaren pohjoispuolelta löytyy parikin uimarantaa uimaintoilijoille.
Bergholmen
Saunoista puhuttaessa on tietysti mainittava Skipperin oma saari, Bergholmen. Tämä sauna onkin tullut tällä kaudella jo monille tutuksi. Lisää tietoa Skipperiläisten saaresta löydät täältä: https://www.skipperi.fi/skipperi-saari
Vitören
Turun saaristosta löytyy oma erikoisuutensa, Vitören sauna. Sauna on suunniteltu ja rakennettu Lundin yliopiston vuoden 2018 “Arkkitehtuuri käytännössä” -lopputyön yhteydessä ja sauna on kaikkien saaristossa liikkujien käytössä. Vitören on tovin matkaa Houtskarista luoteeseen, joten varaa tälle saunaretkelle hyvin aikaa. Sauna löytyy koordinaateista: 60°18'25.8"N 21°07'05.5"E
Vieraillessasi Vitören saunassa muistathan että:
- tuo omat polttopuut
- saunan kiuas sietää vain makeaa vettä, joten varaa makea vesi mukaan jo maista
- Muistathan viedä kaikki roskat pois lähtiessäsi
Kalasaari
Jyväskylästä saunomaan kannattaa suunnata Päijänteen pohjoispäässä sijaitsevaan Kalasaareen. Saaresta löytyy laituri kiinnityspoijuineen, sauna uimalaitureineen, grillikatos, jätepiste sekä kompostorikäymälä
Kalasaareen sijaitsee lyhyen venematkan päässä Jyväskylän kotisatamasta ja paikan päälle ajelee Lutakon kotisatamasta noin puolessa tunnissa.
Peronsaari
Naistenlahdesta Tampereella pääsee vajaassa puolessa tunnissa Peronsaareen, joka on myös meidän Tampereen aluevastaavan, Eeliksen lemppari saunasaari. Saaren eteläpuolella on laituripaikkoja ja pohjoispuolella poijupaikkoja. Saaresta löytyy puusauna, jossa käynti maksaa 6€ per kävijä ja saunan voi varata numerosta: 0407076399