5 tapaa miten vesillä olo vaikuttaa hyvinvointiin

Kuuma hiekka varpaissa, laiskasti keinuva laituri selän alla, myrskyävä ulappa tai sumun peittämä peilityyni järvi. Kaikilla meistä on veteen liittyviä muistoja. Tiesitkö, että veden äärellä olemisella on tutkitusti vaikutusta meidän hyvinvointiin?
Skipperi
2022-10-31

Kuten varmasti kaikki tietävät on Suomi tuhansien järvien maa. Eipä meidän rantaviivankaan tarvitse häpeää tuntea, sillä harvalla Eurooppalaisella valtiolla on yhtä paljon rantaa kuin Suomella. Liekkö sitten syynä Suomen korkeaan sijoitukseen maailman onnellisimpien kansojen joukossa juuri tämä veden läheisyys. Briteissä suoritetun tutkimuksen perusteella veden läheisyydellä voi olla jotain tekemistä asian kanssa. 20,000:ta älypuhelimen käyttäjää pyydettiin sattumanvaraisin välein arvioimaan omaa hyvinvointia sekä ympäristöänsä arviointi hetkellä. Tutkimuksen tuloksista paljastui, että henkilöt arvioivat oman hyvinvointinsa kuusi yksikköä paremmaksi aina kun he olivat lähellä vesistöjä. Me suomalaiset olemme aina olleet vetehistä kansaa ja valtaosalla on varmasti monia lämpimiä muistoja vedestä ja sen ääreltä.


Miksi veden lähellä oleminen sitten saa meidät voimaan paremmin?

  1. Vesistöjen luonnollisiin ominaisuuksiin kuuluu useimmiten puhtaampi ilma, sekä runsaampi auringonvalo.
  2. Ihmiset jotka asuvat veden lähellä tapaavat olla keskimääräistä aktiivisempia.
  3. Vedellä on psykologisesti palauttavia ominaisuuksia jopa enemmän kuin metsillä ja viheralueilla. Ajan vieton vesillä ja veden lähellä on näytetty johtavan suurempiin vaikutuksiin stressin ja negatiivisten tunteiden vähentämisessä.

Veneily alkaa tämä valossa näyttämään lähes täydelliseltä lääkkeeltä stressiin. Skipperin porukasta varmasti lähes jokainen olisi voinut mutulta todentaa näitä väitteitä. Mutun lisäksi kaivelimme kuitenkin internetin loputonta tietolaaria ja kokosimme 5 tapaa miten veneily vaikuttaa hyvinvointiin:

  1. Veneily nollaa aivomme
    Etätyöt, freelancerius (onko se edes sana?), suorittava arki ja harvakseen olevat lomakaudet saavat aivomme ylikuormittumaan. Vesillä olon on todettu vähentävän stressiä, nopeuttavan palautumista ja onnellisuutta. Kaupan päälle veneillessä saa liikuntaa, sosiaalista kanssakäymistä ystävien tai perheen kanssa ja mahdollisuuden kokea luontoa
  2. Veneily on meditatiivista
    Mitääntekemättömyys on katoava kansantaito, vaikka tekemättömyys on hyvä vastapaino modernille työlle ja arjelle. Veneillessä pääsee keskittymään käsillä olevaan hetkeen ja useimmiten stressi jää rannalle siinä kohti kun köydet irtoavat laiturista.
  3. Veneily aiheuttaa kunnioitusta
    Oletko koskaan tuntenut itseäsi pieneksi esimerkiksi katsellessasi Itämerta ruotsinlaivan kannelta tai seistessäsi meren rannalla katsellen myrskyävää ulappaa? Kunnioitus, tai ihmetys, on tärkeä tunne joka auttaa meitä astumaa itsemme ulkopuolelle ja se on tiukasti sidottu merkitykseen, tarkoitukseen, myötätuntoon ja oman-arvon tuntoon. Veneillessä on helppo tuntea kunnioitusta ympäröivää luontoa kohtaan ja asettaa omat huolet ja murheet oikeisiin mittasuhteisiin.
  4. Veneily kannustaa leikkiin ja herättää luovuuden
    Stressi tukahduttaa luovuuden hyvin tehokkaasti. Yksi parhaista lääkkeistä stressin vähentämiseen ja luovuuteen on leikki ja vesillä jos jossain voi inspiroitua leikkimään ja kokemaan seikkailuita kuin lapsena. Ensi kerralla kun suuntaat vesille niin ota ilo irti joka hetkestä ja nauti endorfiinikuohusta, jonka aivosi vapauttavat!
  5. Veneily vetoaa aisteihimme
    Nukahdatko paremmin kun sade ropisee ikkunalaudalla? Saako laineiden liplatus laiturin reunaan sinut rentoutumaan? Ei ihme sillä pelkkä veden näkeminen voi aiheuttaa hyvinvointia edistävien neurokemikaalien tulvan. Elinikäinen suhde veteen, jota veneily helpottaa, tuo valtavia kognitiivisia, emotionaalisia, psykologisia, sosiaalisia ja henkisiä etuja kaikenikäisille ihmisille.


Veneily on mahtava lääke arjen stressin madaltamiseen ja se mahdollistaa monia tunteita ja kokemuksia, jotka lisäävät hyvinvointia. Jos haluat lukea lisää veden psykologisista vaikutuksista niin kannattaa ottaa lukulistalle Wallace Nicholsin Blue Mind, joka käsittelee tätä teemaa kattavasti.

Lue seuraavaksi

Skipperin lokikirja