"Lapsi syntyy parin kk päästä ja ei meillä varmaan ole aikaa veneillä", "Lapsiperhearki vie aikaa niin paljon, että emme enää ehdi veneilemään". Nämä ovat hyvin yleisiä argumentteja veneilyn "laittamiseen tauolle", vaikka niiden ei välttämättä tarvitse olla. Ymmärrämme toki, meistäkin moni on veneilevä vanhempi, että joskus on vain helpointa jäädä kotiin. Mutta jos kuitenkin jossain sisimmässä veneily lasten kanssa houkuttaa niin jatka lukemista.
Vauvojen ja pienten lasten veneturvallisuus
Ensimmäinen huomioitava asia on tietysti turvallisuus. Turvallisuus on asia mikä ihmisiä monesti mietityttää: "uskalletaanko lähteä pienen lapsen kanssa vesille. Mitä jos jotain tapahtuu?". Veneily voi kuitenkin olla erittäin mukavaa pientenkin lasten kanssa kunhan varautuu etukäteen.

Kelluntavarusteiden hankinta
Moottoriveneissä ja yli 5m purjeveneessä tulee jo lain puitteissakin olla pelastusliivit tai kelluntapukineet jokaiselle kyydissä olevalle. Lasten kohdalla on erityisen tärkeää varmistaa, että liivit ovat riittävän hyvin kelluttavat ja että liivit istuvat oikein ja tietysti, että liivit ovat päällä aina kun veneillään. Väärän kokoinen tai väärälle painolle tarkoitettu liivi voi tehdä kellumisesta jopa hankalampaa.
CE-luokka
Tarkista, että lapsille hankittavat liivit kuuluvat vähintään CE-luokkaan 100N. Tämän luokan kelluntaväline kääntää kantajansa 10 sekunnissa selälleen, jotta ilmatiet pysyvät avoimina. Liivit ovat myös kirkkaan värisiä, jotta ne on helppo tarpeen tullen havaita. Näihin liiveihin kuuluu aina myös pilli sekä heijastimet.
Painorajat
Pelastusliiveissä painorajat menevät useimmiten parinkymmenen kilon haarukoissa kuten 15-30kg, 30-50kg ja niin edespäin. Osta mahdollisimman lähelle lapsen painoa tarkoitetut liivit, sillä painavammille tarkoitetut liivit voivat aiheuttaa kelluttaessa virheasennon jolloin vettä voi päästä suuhun ja sieraimiin. Esimerkiksi 20kg lapselle 30-50kg liivit ovat liian suuret. Liian pienet liivit puolestaan eivät käännä lasta oikeaan asentoon. Muista myös, että veneillessä lapsella on todennäköisesti vaatetta päällä, jotka kastuessaan lisäävät jonkin verran lapsen painoa.
Liivin istuvuus
Kelluntavälineitä on jos jonkin mallisia ja onkin hyvä ottaa lapsi mukaan kaupoille ja sovittaa liivejä päälle. Kiinnitä huomiota niskaa tukevaan osaan sekä jalkalenkkien istuvuuteen. Jos liivi on liian väljä vaikka painorajat on kohdallaan ei se välttämättä ole turvallinen veden varaan joutuessa. Huomioi myös, että eri keleillä vaatetus liivien alla vaihtelee ja näin ollen tarvittavan liivin kokokin vaihtelee. Liiveihin ei saa jättää "kasvuvaraa", vaikka kuinka houkuttelisi. Liivien pitää istua napakasti päälle, jotta ne antavat parhaan turvan.

Suunnittele parasta, varaudu pahimpaan
Meistä suurin osa suunnittelee veneretket iloisin mielin ja sillä ajatuksella, että kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tällä ajatuksella mekin listasimme hyvän päivän eväät tänne: https://www.skipperi.fi/lokikirja/vinkit-retkiruokailuun-vesilla Nämä eväät eivät kuitenkaan ole kovin nopeita ja helppoja siinä kohti kun päivä painuu iltaan, keli ei anna lähteä kotimatkalle ja miehistön pienimmillä alkaa nälkäkiukku ja iltaväsymys painaa päälle. Kyllähän aikuinen muutaman tunnin jaksaa kitkutella ilman ruokaa tai vessakäyntiä, toisin on kuitenkin vauvojen ja pienten lasten kanssa. On hyvä muistaa, että vesille lähdettäessä ollaan luonnon armoilla ja veneissä on monta asiaa mitkä voivat hajota ja keskeyttää matkan. Kannattaa siis suunnitella pieni pessimismi mielessä ja varautua esimerkiksi ylimääräisillä, hyvin säilyvillä eväillä kuten:
- pähkinöillä
- kuivahedelmillä
- myslipatukoilla
- juurestikuilla
Jos olet lähdössä kauemmas niin mukaan voi ottaa vaikka keittopusseja tai valmispuuroja jolloin voit lisätä pelkän veden. Haastavista tilanteista on helpompi selvitä kun koko miehistö pienimmästä suurimpaan toimii täydellä vatsalla.

Kerrospukeutumisesta kansan tapa
Vesillä sää voi vaihtua yllättäen ja veneellä liikkuessa tuulikin pääse herkemmin yllättämään. Jotta kaikilla kyydissä olevilla on mahdollisimman mukava reissu kannattaa erityisesti lasten kerrospukeutumiseen kiinnittää huomiota. Hyvä nyrkkisääntö on, että lapselle puetaan vähintään yksi kerros enemmän kuin itselle. On myös hyvä idea pakata mukaan muutama kuiva kerrasto jos sade pääsee yllättämään tai aalto roiskauttaa vettä päälle. Veneet ovat kuitenkin luonteeltaan kosteita paikkoja.
Hyvälle kelille kannattaa varautua ainakin hyvin peittävällä hatulla, aurinkolaseilla ja tietysti aurinkorasvalla. Auringonpistos tai lämpöhalvaus voi iskeä yllättäen kuumassa kesäkelissä. Tee siis itsellesi ja miehistöllesi palvelus ja varaudu vallitsevaan keliin huolella.

Yhteisiä seikkailuja
Kun ruokahuolto sekä vaatetus on kunnossa on veneretkellä viihtyminen helpompaa. Vaikka me aikuiset saamme energiaa ja elämyksiä jo pelkästä horisontin katselusta, veneen ajamisesta ja navigoinnista ei sama välttämättä päde lapsiin. Lapsille kannattaakin suunnitella jo etukäteen mielekästä tekemistä, jotta aika veneessä ei käy pitkäksi. Ikätason mukaisesta lapsille voi jakaa miehistötehtäviä kuten lepuuttajien nostot ja laskut tai isommille lapsille köysien irrottamista tai kiinnittämistä (muistathan kuitenkin itse aina tarkistaa kiinnitykset). Lapsen kanssa voi myös harjoitella navigointi katsomalla kartasta tiettyjä kohteita ja pyytää lasta bongaamaan ne ympäristöstä. Toki perinteisemmät Aku Ankat ja piirrustukset ovat myös toimiviksi koettuja kikkoja lasten viihdyttämiseksi. Olemmekin keränneet 9 syytä lähteä lapsen kanssa veneilemään joiden joukosta löytyy kourallinen hyviä ideoita lasten kanssa viihtymiseen vesillä.
Jos sinulla on takataskussa toimivaksi todettuja vinkkejä kuinka lasten kanssa veneilystä tulee helpompaa ja sujuvampaa, voit vinkata niistä meille esimerkiksi meidän sosiaalisessa mediassa!