Matkailevan veneilijän muistilista

Kuten vanha sanonta kertoo: Suomen talvi on pitkä ja vähäluminen. Onneksi Suomen, varsinkin eteläisen Suomen, pimeää veneilyn off-seasonia voi paeta esimerkiksi pallon toiselle puolelle Uuten-Seelantiin, jossa kesä painaa parastaan. Tanskassakaan vesi ei jäädy ja näillä näkymin Skipperi Fleet -veneet pysyvät siellä vesillä ympäri vuoden. Kokosimme keskeiset tiedot Skipperi -veneilystä ulkomailla, jotta veneilysi eivät jäisi tiedonpuutteesta kiinni. Skipperi-veneilijöillä on käytössään kaikkien Skipperi maiden veneet, joten uusille vesille on helppo suunnata tutuilla veneillä.
Skipperi
2021-11-26

Onko paapuuri samalla puolella Uudessa-Seelannissa?

Uudet maisemat, vieraat kulttuurit ja huikeat kanssaveneilijät tekevät matkailusta veneilyn perässä oivan vaihtoehdon kevään odottelulle. Skipperi Fleet -veneitä on Suomen lisäksi niin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Uudessa-Seelannissa kuin Kanadassakin. Talven lomamatkoja voi siis suunnitella veneilykohteiden perässä ja lähteä tutustumaan muiden maiden veneilykulttuuriin. Veneily ulkomailla on houkuttelevaa, mutta on muutamia asioita jotka kannattaa ottaa huomioon ennen uusien horisonttien tavoittelua. Muista myös tarkistaa, että veneiden käyttöoikeus ulkomailla kuuluu jäsenyyteesi.


Lupa veneillä?

Täällä Suomessa on totuttu melko löyhiin veneilysääntöihin eikä täällä vaadita veneilyajokorttia tai muita lupia huviveneilyyn. Skipperi Fleet -veneilijöiltä vaaditaan jokaisessa maassa Skipperi Akatemian veneilykokeen suoritus tai paikallinen viranomaisten vaatima veneilylupa. Toistaiseksi Skipperi Akatemian suoritus ei toimi virallisena veneilylupana kansainvälisesti. Ulkomaille suunnatessa erilaisia lupia ja vaatimuksia alkaa tulemaan vastaan ja jos nämä eivät ole hallussa, voi ulkomaan veneretket jäädä tekemättä. Kansainvälisellä huviveneenkuljettankirjalla pääsee jo pitkälle. Kokosimme alle keskeiset tiedot luvista kaikissa Skipperi maissa sekä ohjeet lupien hankkimiselle.


Suomi

  • Ei venelupavaatimuksia
  • Skipperi-veneilijöiltä vaaditaan Akatemian suorittamista sekä mahdollisesti käytännön koulutukseen osallistumista


Ruotsi

  • Ei venelupavaatimuksia
  • Skipperi-veneilijöiltä vaaditaan Akatemian suorittamista sekä mahdollisesti käytännön koulutukseen osallistumista


Norja

  • Vaaditaan lupa
  • Luvan saa suorittamalla paikallisen veneenkuljettajan kokeen
  • Lupaa EI tarvita jos kuljettaja syntynyt ennen 1.1.1980
  • Kansainvälinen Huviveneenkuljettajankirja kelpaa jos se sislältää rannikkonavigoinnin
  • Muut veneilyluvat voidaan hyväksyä jos ne täyttävät Norjan luvan vaatimukset
  • Koetta tai kysymyksiä varten voit ottaa yhteyttä:
    kundeservice@skipperi.no


Tanska

  • Vaaditaan lupa
  • Suorittaminen kestää noin yhden päivän
  • Suoritetaan Tanskassa paikallisten kouluttajien toimesta
  • Lupaa varten voit ottaa yhteyttä Skipperin Tanskan asiakaspalveluun: kundeservice@skipperi.dk
  • Kursseja järjestetään 3-4 kertaa viikossa Kööpenhaminan alueella


Uusi-Seelanti

  • Ei vaadita lupaa
  • Skipperi Fleet -jäseniltä vaaditaan tutustuminen paikallisiin veneisiin sekä vesistöihin Skipperin Uuden-Seelannin tiimiläisen kanssa
  • Sovi tutustuminen etukäteen ottamalla yhteyttä Skipperin Uuden-Seelannin asiakaspalveluun: customerservice@skipperi.nz


Ei vara venettä kaada, mutta vuorovesi voi jättää sen rannalle

Uusille vesille lähdettäessä on hyvä huomioida paikalliset vesistöt sekä sääolosuhteet. Jokainenhan muistaa tarkistaa sään ennen vesille lähtöä, mutta on myös hyvä huomioida, että ympäristö on lähes joka maassa erilainen. Tanskassa suunnataan kutakuinkin suoraan Skagerrakille ja vaikka keli olisi lähtiessä tyyni voi aiemman päivän kovempi keli liikutella vieläkin isoja aaltoja. Uudessa-Seelannissa puolestaan retkeläisen on hyvä osata huomioida vuorovesien vaikutus veden pinnan korkeuteen. Veden korkeus voi vuorovesien myötä vaihdella useamman metrin lyhyessäkin ajassa, joten esimerkiksi veneen kiinnittäminen saaren edustalle kannattaa tehdä harkiten.

Kannattaa siis käyttää tovi ennen ulkomaan venematkaa tutustuen paikallisiin veneilytapoihin, vesistöjen ominaispiirteisiin sekä paikallisiin sääolosuhteisiin. Hyvin suunniteltu ja varustauduttu retki on mukavampi toteuttaa kun mahdollisiin yllätyksiin ollaan varauduttu. Skipperin tiimiläiset joka maassa auttavat mielellään ja voitkin laittaa suoraan maihin sähköpostia tai heittää kysymyksen meidän Facebook-sivulle.


Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Suunnittele matkasi hyvin jo kotona. Selvitä kohdemaasi mahdolliset lupa-asiat, suorita luvat tai sovi luvan hankinta matkasi ensi päiville. Varaa vene ajoissa, jotta perillä ei kohtaa harmitus jos veneet ovatkin jo varattuja. Tutustu myös Skipperi sovelluksesta löytyvän "Kohteet" -ominaisuuden avulla määränpääsi parhaisiin retkisatamiin ja veneilykohteisiin. Kaikki kohteet ovat paikallisten Skipperi Fleet -jäsenien lisäämiä, joten niihin on hyvä suunnata ensimmäisillä retkillä. Voit myös kysellä apuja tai vinkkejä meidän globaalissa Skipperi Fleet Facebook -ryhmässä, joka toimii kaikkien Skipperi-veneilijöiden kohtauspaikkana. Ja kun käyt kokemassa uusia aaltoja ja rantoja, muista jakaa meille muillekin kokemuksia!

Lue seuraavaksi

Skipperin lokikirja