Veneilyturvallisuus – avain huolettomaan veneilyyn

Skipperi Akatemia on tehty sitä varten, että niin uudet kuin kokeneemmatkin veneilijät voivat lähteä riittävin ja ajantasaisin tiedoin aalloille. Akatemiassa on reilut kaksikymmentä videoa, jotka kertovat käytännönläheisesti esimerkiksi miten venettä käsitellään satamissa ja kiinnittymisissä, miten sää pitää huomioida ja kuinka venepoliisi kohdataan.
Skipperi
2021-03-26

Ei vara venettä kaada – sekoilu kylläkin

Vuonna 2019 vesillä Suomen vesillä tapahtui 43 kuolemaan johtanutta veneilyonnettomuutta. Kaikissa tapauksissa kyseessä oli huviveneilijä. Yleisimmät syyt onnettomuuksien taustalla olivat veneilijän toimintavirhe tai alkoholi. Nämä kulkevat valitettavan usein käsi kädessä. Tilastojenkin valossa veneilijällä itsellään on suurin vastuu omasta ja muiden turvallisesta sekä onnistuneesta veneilystä. Pidä siis huoli, että lähdet vesille selvin päin, oikein varustautuneena ja että osaat vesillä liikkumisen säännöt sekä hyvät merimiestavat. Jos päällikön vastuut ja vesien säännöt ovat unohtuneet tai ovat vieraita niin jatka lukemista!

Päälliköllä on vastuu

Uuden vesiliikennelain myötä päällikön vastuu korostui. Päällikkö kantaa vastuun kaikkien veneessä olevien turvallisuudesta, veneen kunnosta ja esimerkiksi tekee tilannearvion sääolosuhteista. Skipperin veneissä päällikkö on aina käyttöoikeuden haltija, jonka täytyy aina olla veneessä. Päällikkö myös huolehtii, että veneilemään lähdettäessä kaikilla kyytiläisillä on päällä sopivat pelastusliivit. Veneen päällikkö on vastuussa veneen ympäristölle aiheuttamista häiriöistä tai haitoista. Jotta veneily olisi myös päällikölle mukavaa on vesien säännöt ja ohjeet opeteltava hyvin ulkoa. Kun toimintatapoja ja ohjeita ei tarvitse arvailla onnistuu ongelma- ja vaaratilanteiden käsittely helposti ja ilman hätiköintiä. Muista, että vesillä maltti on valttia!

Veneen päällikkö voi olla kuka tahansa, jolla on riittävä ikä, kyky ja taito veneilyyn sekä vastuullisen veneilijän asenne. Epäselvissä tapauksissa veneen päälliköksi oletetaan veneen rekisteriin merkitty omistaja tai haltija, jos tällä on ollut mahdollisuus vaikuttaa veneen kulkuun.
Traficom

Vesillä ei ole etuajo-oikeuksia, vain väistämissääntöjä

Kaikkien veneilijöiden tulisi tietää vesillä voimassa olevat väistämissäännöt. Riippumatta veneen koosta tai vauhdista ei kenelläkään ole etuajo-oikeutta. Väistämissäännöt ovat voimassa myös väylien ulkopuolisilla vesialueilla. Monesti vesillä kohtaa erilaisia tulkintoja siitä, että saako isompi vene mennä edeltä ja väistääkö moottorilla ajava purjevene moottorivenettä vai toisinpäin. Vesillä on kuitenkin selkeät väistämissäännöt, joita noudattamalla veneily on turvallista ja helppoa jokaiselle. Tässä muutama hyvä nyrkkisääntö väistämiseen liittyen:

  • Pääsääntöisesti helpommin ohjattava vene väistää vaikeammin ohjattavia veneitä tai aluksia oikealta puolelta.
  • Ennen kohtaamista on tärkeää näyttää jo kaukaa omat aikomuksensa. Tämä tapahtuu selkeillä ohjausliikkeillä, niin vastapuoli näkee miltä puolelta aiot hänet ohittaa.
  • Pienempiä tai purjeveneitä väistäessä on kohteliasta tiputtaa oma vene ennen kohtaamista pois liuusta ja huolehtia siitä että peräaalto ei ole häiritsevä.
  • Moottoriveneet väistävät aina purjeilla liikkuvia. Eli vaikka purjevene tulisi vasemmalta, on kaupunkiveneen väistettävä sen perän kautta.
  • Jos olet epävarma väistämistilanteesta, niin vauhdin tiputtaminen tai pysähtyminen on aina hyvä ratkaisu.
  • Onnettomuudet johtuvat usein tähystyksen puutteesta. Veneellä liikkuessa pidetään katse pois plotterista ja seurataan ympärillä olevaa liikennettä sekä edessä että takana.


Meriteiden säännöissä määrätään, että veneen, myös purjeveneen, on väistettävä laivaa, jonka turvallista kulkua rajoittaa sen suuri syväys. Veneilijän on aina hyvä välttää tiukkoja kohtaamistilanteita laivojen kanssa. Laiva ei välttämättä pysty tekemään nopeita väistöliikkeitä tai nopeuden muutoksia, ja näin saattaa helposti aiheutua vakavia vaaratilanteita.
Traficom

Skipperi Akatemia varmistaa onnistuneet veneilyt

Skipperi on olemassa, jotta veneily olisi mahdollista kaikille! Sen takia kehitämmekin uusia veneilypalveluita, mutta haluamme myös pitää huolen siitä, että kaikilla on riittävä osaaminen turvalliseen veneilyyn. Skipperi Akatemia on tehty sitä varten, että niin uudet kuin kokeneemmatkin veneilijät voivat lähteä riittävin ja ajantasaisin tiedoin aalloille. Akatemiassa on reilut kaksikymmentä videoa, jotka kertovat käytännönläheisesti esimerkiksi miten venettä käsitellään satamissa ja kiinnittymisissä, miten sää pitää huomioida ja kuinka venepoliisi kohdataan. Skipperi Akatemia kuuluu tilaukseen!

Akatemiaan sisältyy myös käytännön koulutus Skipperin kouluttajan kanssa. Koulutuksessa pääset soveltamaan monia videoista opittuja tietoja. Verkkosisältöjen sekä käytännön koulutuksen jälkeen kokemattomampikin omaa riittävät taidot vesille lähtöön. Totta kai täytyy muistaa suhteuttaa ensimmäiset veneretket omaan taitotasoon ja vallitsevaan säähän. On hyvä idea ottaa mukaan kokeneempi veneilijä. Jos kaveripiiristä ei löydy kokenutta veneilijää löytyy Skipperi Fleet Suomi -Facebook ryhmästä varmasti tsemppaajia ensimmäisille kerroille. Jos olet lähdössä ensi kertaa vesille itsenäisesti, niin ethän lähde yksin! Veneily on helpompaa ja hallittavampaa kun kyydissä on apukäsiä.

Veneilykoe on avaimesi veneilyyn

Jokaiselta Skipperi veneilijältä vaaditaan hyväksytty suoritus meidän veneilytaitokokeesta ennen kuin käyttöoikeus hyväksytään. Meidän missio on tehdä vesillä liikkumisesta turvallista niin meidän käyttäjille kuin kaikille muillekin aaltojen sankareille. Veneilytaitokokeessa opittua tietoa täytyy soveltaa ja kysymykset on haettu yleisistä tosielämän tilanteista vesillä. Kokeneet veneilijät osaavat vastata kysymyksiin, mutta on meillä talon sisälläkin jouduttu lukemaan kysymykset kahteen kertaan, että on osattu oikein vastata. Mutta ei hätää, käymällä sisällöt huolellisesti läpi saa kokeen suoritettua onnistuneesti ja pääset kokemaan veneilyn riemut! Veneilytaitokokeesta saat myös merkinnän Skipperi CV:hen, jolla myös veneiden vuokraaminen suoraan omistajilta helpottuu jos vaikka pidempi venereissu alkaa kiinnostamaan!

Skipperi Akatemian veneilytaitokokeesta on hyötyä muillekin kuin Skipperi -veneilijöille ja siksi avaammekin Akatemian maaliskuun lopulla myös muille veneilijöille ja veneilystä kiinnostuneille. Jos siis et ole varma onko veneily sinua varten niin voit suorittaa Akatemian ja miettiä jos uudet tiedot ja taidot saisivat sinut suuntaamaan vesille. Kun liityt Skipperi Fleet -palveluun hyvitämme Akatemian hinnan (49€) kuukausimaksuista!

Skipperin veneilykoe testaa tietosi ja taitosi turvalliseen vesillä liikkumiseen. Kokeessa on kysymyksiä useasta eri osa-alueesta ja kysymyksistä 90% pitää saada oikein päästäkseen kokeesta läpi.

Aloita veneily helposti ja turvallisesti Skipperi veneillä: skipperi.fi/fleet

Lue seuraavaksi

Skipperin lokikirja